
Suomi kuuluu siihen harvalukuiseen joukkoon YK:n jäsenmaita, jotka ovat hoitaneet kaikki maksunsa järjestölle ajallaan ja täysimääräisinä. Vain 19 jäsenmaata 193:sta on hoitanut maksunsa tänä vuonna määräajassa.
Suomi on hoitanut esimerkillisesti kaikki maksuosuutensa kaikkiin YK:n sääntömääräisiin budjetteihin, joita ovat ohjelmabudjetti, kansainväliset tuomioistuimet, rauhanturvaoperaatiot sekä YK:n päämajan peruskorjaus. YK:n pääsihteeri on antanut tunnustusta kaikille maksunsa hoitaneille maille ja kehottaa muita maita seuraamaan esimerkkiä. Asia ilmenee lokakuussa 2011 ilmestyneestä YK:n pääsihteerin raportista YK:n taloudellisesta tilanteesta.
Jäsenvaltioiden maksuosuudet määräytyvät maksuosuusasteikon mukaan, josta neuvotellaan kolmen vuoden välein. Muut maksuosuutensa ajallaan maksaneet maat ovat Alankomaat, Australia, Etelä-Afrikka, Irlanti, Islanti, Kanada, Latvia, Liechtenstein, Monaco, Norsunluurannikko, Ruotsi, Saint Kitts ja Nevis, Saksa, Singapore, Sveitsi, Thaimaa, Viro ja Uusi-Seelanti.
Huolimatta epävakaasta kansainvälisestä taloustilanteesta YK:n taloudellinen tilanne on osittain parantunut vuonna 2011. Kehitystä on tapahtunut kaikkien maksuosuuksiensa maksaneiden maiden määrässä ja lisäksi YK:n velka jäsenmaille on laskenut. Kuitenkin maksamattomien maksuosuuksien taso on noussut kaikissa budjeteissa verrattuna viime vuoteen.
YK:n kaksivuotinen ohjelmabudjetti on reilut viisi miljardia Yhdysvaltain dollaria ja rauhanturvabudjetti noin seitsemän miljardia dollaria. Tämän vuoden ohjelmabudjetista puuttuu vielä noin 870 miljardia dollaria ja rauhanturvabudjetista yli 3 miljardia dollaria.