
Suomen ulkoministeriö on päättänyt myöntää lisää humanitaarista apua Haitin maanjäristyksen uhreille. 3,75 miljoonan euron suuruinen tuki perustuu YK:n avustusjärjestelmän julkaisemaan yhteiseen hätäapuvetoomukseen sekä Suomen Punaisen Ristin ja Kirkon Ulkomaanavun ilmoittamiin lisätarpeisiin. Aikaisemmin tehty 1,25 miljoonan euron avustuspäätös mukaan lukien ulkoministeriön tuki Haitin kriisin uhrien auttamiseksi nousee nyt yhteensä 5 miljoonaan euroon. Tästä 2,95 miljoonaa euroa ohjataan YK:n järjestöjen kautta ja 2,05 miljoonaa euroa Suomen Punaisen Ristin ja Kirkon Ulkomaanavun kautta.
YK:n yhteisvetoomuksessa Haitin maanjäristyksen suurimpien avuntarpeiden on arvioitu olevan ruoka-avussa, puhtaan veden saannissa, asuinsuojissa ja logistiikassa. Tämän lisäksi kriisi synnytti merkittävät tarpeet kansainvälisen humanitaarisen avun koordinaatiossa. Suomi osoittaa nyt myöntämänsä tuen Maailman elintarvikeohjelmalle WFP:lle (World Food Programme), YK:n lasten rahastolle Unicefille (The United Nations Children’s Fund), Kansainväliselle siirtolaisjärjestölle IOM:lle (International Organisation of Migration) ja YK:n humanitaarisen avun koordinaation toimistolle OCHA:lle (Office for the Coordination of Humanitarian Affairs).
WFP:lle myönnetään 1,1 miljoonaa euroa, joka kohdistuu ruoka-avun jakamiseen ja avun logistiikasta vastaamiseen. Unicefille myönnetään 1 miljoona euroa, joka kohdistuu lasten suojelun lisäksi vesi-, sanitaatio- ja perusterveydenhuollon parantamiseen. IOM:lle myönnettävä tuki on 0,7 miljoonaa euroa. Järjestö on johtovastuussa maanjäristyksen uhreille perustettujen leirien hallinnoinnista ja hätäsuojista. OCHA ohjaa sille myönnetyn 150 000 euron avustuksen kansainvälisen hätäavun koordinoimiseen.
Ulkoministeriö tukee myös nyt tehdyn päätöksen mukaisesti 0,5 miljoonalla eurolla Suomen Punaisen Ristin osallistumista uuden kenttäsairaalan kustannuksiin Haitilla. Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävät 300 000 euroa käytetään erityisesti kriisialueen ruoka- ja vesihuollon tukemiseen kaikkein haavoittuvimpien avuntarvitsijaryhmien osalta.