
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen on päättänyt myöntää 1 250 000 euroa humanitaarista apua Haitin maanjäristyksen uhreille. Avusta 750 000 euroa ohjataan Suomen Punaisen Ristin kautta, ja sillä rahoitetaan Haitiin lähetettävää kenttäsairaalaa. Kirkon Ulkomaanavun pelastustoimien tukemiseen myönnetään 500 000 euroa. Molemmat avustukset vastaavat järjestöjen omia esityksiä.
Kirkon Ulkomaanapu lähettää Haitiin suomalaisia avustustyöntekijöitä ja toimittaa maahan vettä ja ruoka-apua. SPR:n lähettämää kenttäsairaalaa tarvitaan kiireellisesti, sillä tiistaina 12. tammikuuta tapahtunut voimakas maanjäristys tuhosi pääkaupunki Port au Princen sairaalan ja maanjäristyksessä loukkaantuneiden ihmisten hoito vaatii välittömiä toimia.
Vaikka humanitaarisen avun tarvearvioinnit ovat vielä käynnissä, hätäavun toimittaminen Haitiin on jo alkanut. Avun tarpeen arvellaan olevan mittava, ja sitä joudutaan toimittamaan perille vaikeissa olosuhteissa. YK:n rakennus Port au Princessa on tuhoutunut, ja vähintään 14 YK:n työntekijää on menettänyt henkensä, mikä hankaloittaa avustustoiminnan käynnistymistä.
Suomi on varautunut antamaan myös lisää humanitaarista apua, kun maanjäristyksen aiheuttamista tuhoista saadaan tarkempia tietoja ja humanitaarisen avun kokonaistarve tarkentuu.